Roommates

Moi! Halusin tulla tekee postauksen yhistä meijän huonetovereista, jotka teki meihin suuren vaikutuksen.

Eli, kuten aikasemmin kerroin niin meidän huoneessa oli 3 hengen perhe Italiasta, äiti, isä ja poika. He matkustivat yhdessä. Poika, nimeltään Cirino, on ollut nyt 14 kuukautta reppureissaamassa pitkin maailmaa käynyt maissa joihin me ollaan menossa, ja sen lisäksi monessa muussa. Hän on tehnyt töitä silloin tällöin, yöpynyt missä sattuu ja näin. Nyt hän näkee pitkästä aikaa vanhempiaan ja on heille eräänlainen matkaopas 2 viikon ajan. He menevät Singaporen jälkeen Malesiaan ja sieltä Thaimaaseen.

Erikoista tästä tekee sen että kaikki he ovat tosiaan kuuroja. Keskenään he kommunikoivat tietenkin viittomakieltä käyttäen. Cirino osaa jotenkin puhua, mutta aluksi juttelimme vain niin että hän luki huuliltani mitä sanoin tai sitten yritin selittää viittoen :D se oli niin hankalaa. Yritettiin sekä italiaksi ja englanniksi, mut eihä siitä meinannu tullu mitään! Mutta lopuksi keksittiin että hei, kirjotetaan kännyköiden kautta! Se oli jotakin uutta ja hauskaa! :)

Musta oli jotenki niin mahtavaa ja inspiroivaa, että Cirino ei anna kuulovamman haitata vaan hän vain tekee sitä mitä on aina unelmoinut, eli matkustanu ympäri Aasiaa. Hän oli jopa sosiaalisempi kuin ne henkilöt jotka pystyvät kuulemaan ja puhumaan normaalisti. Ei voi muutaku nostaa hattua pojalle. Se et kuinka paljon rohkeutta ja muutenkin tarkkaavaisuutta yli vuoden kestävälle matkalle lähteminen vaatii. Jos ajattelee että välillä meilläki tulee ongelmia kielimuurin kanssa, nii mites sitte ku pitäs pärjätä vaa viittoen tai piirtäen!  Mutta selvästikki homma on sujunu hyvin kerta ku näin pitkälle on päässyt!

Sen jälkeen ku näin miten paljon Cirinoki on nähny maailmaa tuli sellanen olo että, mikään ei ole mahdotonta. Jotenki motivoi itteäniki toteuttamaan omia unelmia. Se vaan vaatii sen et pitää vaan tehä töitä asioiden eteen. Pitää vaan tarpeeksi haluta asioita ja laittaa ne tärkeysjärjestykseen. Se on vaikeeta, tiedetään. Mutta aina löytyy joku balanssi, ja kompromisseja on tietenkin tehtävä :) Kaikkeahan ei voi saada heti, mutta parempi myöhään ku ei milloinkaan. Eikö?

Musta on ihanaa että vaikka meijä matka on iiihan alussa nii ollaa jo nyt nähty mitä mielenkiintosimpia ihmisiä, ja kuultu aivan mahtavia juttuja. Täällä oppii tosi paljon toisilta ja muutenkin kokemuksia on kiva jakaa. Se vaan vaatii sen että uskaltaa mennä rohkeesti puhumaan ja tutustumaan.
Odotan niin innolla et mitä kaikkee tullaan kokee ja näkee jatkossa!! :)

PS.Tällä hetkellä meijän uus huone toveri Federica (jälleen Italiasta) on nyt vähä kipeenä :( Tai se sai jonku allergisen kohtauksen jostai ruoasta, jalat täynnä punasia läikkiä ja nyt sil on tosi huono olo. Toivottavasti se paranee pian!

Follow my blog with Bloglovin